maanantai 29. lokakuuta 2012

MA OLEN MAHTAVA MIES!

Paljon on taas tapahtunut, huh huh, mutta julkaisukelpoista materialia ei ole niin paljon kuin luulisi. Tiedä sitten mitä tuokin tarkoitti. No mui nessahan sitten viimeisenä iltana tavattiin pari suomalaisjätkää, olo oli kuin seitsemällä lohikäärmeellä, mutta tilanteesta vaikean teki se,että yöbussiin piti sykkiä neljän tunnin päästä. Eihän tämä mitään, neljässä tunnissahan saa yllättävän kovan kännin päälle, jos oikein yrittää. Joten voitte jokainen oman piponne alla miettiä, kuinka pihalla olimme kun pamahdimme bussiin. Kyllä, aivan oikein, olimme TODELLA pihalla. VIISI PISTETTÄ ROHKELIKOLLE! Yöbussista ei juuri ole muuta kerrottavaa, kuin että satuttiin herättämään kaikki muutamaan otteeseen, ja bussikin piti heittää pari kertaa pysäkille, että suomipojat pääsi tyhjentämään säiliöitään. Hyvä reissu siis kokonaisuudessaan! i'm on the nightbus, i love the stops!

Mui nessa vuokrattiin skobat, ja lähettiin etsimään menetettyä nuoruuttaa, ja kadotettua rantaa, Ilman pantaa. hahahah.. Ranta löytyi, ja se oli virheetön. Skobilla oli kiva päristellä, huolimatta teinityttömäisestä fiiliksestä, mutta onneksi tehoa oli rutkasti enemmän, kireää farkkua roimasti vähemmän. Näin siis kohteessa, sanoisi Vesa.

Joo, nyt ollaan siis Nha Trangissa, ja täällähän etelän ihmiset vasta bileitä osaa järkkäillä. Eka päivä meni kivasti biitsillä hengatessa, ja taistellessa isoja aaltoja vastaan, ja toinen päivä meni aikalailla samoissa tunnelmissa. Päästiin taas jännän äärelle yllättävän nopeasti, kun etsimme hyvää ruokapaikkaa, ja Riku kuuli suomea puhuttavan lähistöllä. Se oli HIPHEI ja kaljat tiskiin. Mutta me ei oikeasti olla niin kovia alkoholisteja, kuin teksti antaa ymmärtää. 2 pistettä pois rohkelikolta. Mutta silti se kalja maistuu, Ja se on hyvää ;) Ja sen jälkeen on paljon kivaa. Ja sen jälkeen tuloo se möllikkä...Siinäpä sitten istuskeltiin suomijätkien kanssa, ja samoilla vauhdeilla tilattiin seuraavalla päivälle risteily, joka sitten olikin aikamoinen.

Kyseinenä iltana tapahtui jälleen kummia,, mentiin Sailing Club nimiseen yökerhoon, jossa oli jäätävät biitsireivit käynnissä. Maistui. Tiuku veteli, ja jossain vaiheessa Samu ilmeisesti sai tarpeekseen, ja jostain syystä juoksi vaatteet päällä mereen, ja kauhistuneiden ihmisten kuulopuheiden mukaan vartijan tullessa paikalle, Samu ei ollut yhtään mielissään vartijan kehotuksista. Samu itse kommentoi tapahtunutta "no taisin mä vähän sitä stevaria tönästä".Näistä kuopista hyvä siis lähteä seuraavan päivän risteilymähinään.

Lähtö 8.30 aamulla, ja lähtöselvitykset hoidettiin hyvässä kunnossa. Oli kyllä helmi olla veneessä suomalaisten kanssa, juoda kaljaa koko päivä, ja hyppiä veneen katolta. Tässä kohtaa on tarpeellista lähettää syvät osanottomme pariskunnille ja muille hiljaiselon kansallisuuksille. Notta anteeksi vaan!! mutta hauskaa pitää olla. Laivalla oli bändit, pelit ja pensselit, tottakai vietnamilaiseen tyyliin "yamaha" rummut oli rakennettu tynnyreistä, ja kitara taisi olla halvinta mitä rahalla saa, mutta vehkeet pelaa! Risteily tuli satamaan, meidät heitettiin kämpille, ja sovittiin jätkien kanssa, että tavataan, ja halataan viiden aikoihin ravintolassa ja sitä rataa. Sitä ennen Rikun loistava idea kuului näin "Samu meillä olisi tässä 40 minuuttia aikaa ottaa syvääkyykkyä, joten eiköhän laiteta päät tyynyyn" Samu oli mukana. Heräsimme seitsemältä. Se siitä yhteis dinneristä sitten.

Eilis ilta meni kuppiloissa hengaillessa, ja luotiin taas Kataisen kahden viikon karismakurssin tyyliin uusia ulkomaansuhteita vähän sinne sun tänne. Jatkosta ei juuri ole hajua, kohta pitäisi lähteä biitsille, ja tavata suomijätkät siellä, joten katsotaan kuinka limpusta lähtee, ja kuinka korkealle. Kiitos ja anteeksi vielä Jyrille, Ristolle, ja Jonille, Jätkät on aika ässääporukkaa!

Taas vähän termistöä tulille..

Möllikkä: LOPPUVASTUS!! aina kaikista pahin, aina paikalla, aina kusipää. Tämä on siis krapula. Jos joku on todella rapuloissan, kyseessä olevaa henkilöä tulee lähestyä huutamalla MÖLLIKKÄMONSTERIIII!!! Joten ei kiva jätkä ollenkaan. välttäkää..

Kyykky, Linkku: Monnituksen alalaji, tämä on syvempi tunnetila, ja yleensä tarkoittaa nukkumista, tai syvää sammuilutilaa. Luulisin että kursseja suomessa järjestetään toistuvasti yökerhoissa. Varaa paikkasi nyt! Varaa nyt heti, saat 2 kolmen hinnalla, ja pesukoneet kaupan päälle! LUURI KOURAAN!

-Riku ja Santeri


keskiviikko 24. lokakuuta 2012

"Onko sulla eilisestä mitään muistikuvaa?"

Viime kirjoituksessa mainittu suunnitelma hyvän monnituspaikan etsimisestä taisi onnistua lähes täydellisesti. Nyt on niin mukava olla, että jopa tämän blogin kirjoitus aiheuttaa suuria tunteita, ja vaatii lähes kohtuuttomia suorituksia.

Saigonin päädyssä roilotus sai uudet määritteet, kun baariin pystyi painelemaan ainoastaan yhdellä määrämittaisella tasajalkahypyllä, alastulon ollessa telemark-, tai tasajalka-alastulo, suorittajan fyysisen kunnon mukaan. Ja näitä baarejahan oli sitten koko kadullinen. Needless to say, vietimme saigonissa illat "kohtuu" rauhallisissa merkeissä. Vietnam on myös hyvä maa koska budjettia ei tahdo saada täyteen edes täysillä yrittämällä, joten voisi kuvitella että täällä viihtyisi aika pitkään. Noh, eläkkeellä sitten..

Saigonissa ensimmäinen ilta oli puhdasta suorittamista, ja saimme kopin yhdysvaltalaisesta Jamesista. (James ajelee vietnamissa prätkällä, ja Jamesin viisumi oli mennyt umpeen jo aikoja sitten. Jamesin bravuureihin lukeutuu myös drinking while driving tyyppiset sprintit läheisillä alueilla yöaikaan.) Lähdimme rutiinilla haistelemaan lähialueita kävellen, ja alta aika yksikön löysimmekin jo up originelleja austraaaaalian poikia ja eikun istukaas alas ja antakaa meidän juottaa teitä. No mikäs siinä. Ensimmäinesta illasta ei ole julkaisu kelpoista materiaalia tämän enempiä.. Samulla hissipoika ajeli välillä myös ylöspäin, ja tasajalka hypyt ei todellakaan päättyneet telemarkkeihin.

Toinen päivä saigonissa oli hyvinkin puhdasta monnia, ja ilta aika samalla kaavalla, tällä kertaa tutustuimme pariskuntaan ja heidän kanssaan hengasimme kyseisen illan.

Kolmas päivä monnia, ja ilta samalla kaavalla. Tällä kertaa kohteina kaksi kanadalaistyttöä, ja pari nigerialaismiestä. Aivan. Aluksi ajattelimme, että tämähän on mukavaa hengata nigerianpojan kanssa, mutta siinä vaiheessa kun Victorin juttukaapista ei tullut enää muuta kuin afrikan ongelmia ja niiden puimista, ja philippianiakselta paikallista murretta, ja pari käsimerkkiäkin, ratkaisimme tilanteen parhaaksi katsomallamme tavalla, ja poistuimme unille.

Seuraavana päivänä lähetimme rinkkamme kotiin, olo keveni huomattavasti, sekä arvostus muiden backpackereiden silmissä nousi viskaalimaisiin lukemiin. Otimme bussin Mui neen, jossa siiis tällä hetkellä pidämme tukikohtaa. Mui neen lähdettiin vanhojen hyvien aikojen kunniaksi ilman suunnitelmaa, tai varattuja majoituksia, ja suunnitelma onnistuikin aika sopivasti, koska törmäsimme Saigonissa tapaamaamme pariskuntaan, joka kertoi meille Resortin minne painella. Resortti maksaa yhtä paljon kuin hostelli, mutta täällä on kaksi uimallasta, ja privaatti biitsi, joten eipä tässä valittamisia. Nykyinen tilanne on ainakin 14 gekkoliskoa parempi kuin kuin muinoin mainitsemma kuusilohikäärmettä. Still following?

Mui nessa ollaan oltu nyt 3 päivää, eikä olla tehty muuta kuin monniteltu, ja yhtenä päivänä kasattiin uutiset paikallisesta touhuiluista. Riku kokeili toissapäivänä hieman autopilottiaan, ja kyllä, Vietnamin kartat löytyivät navigaattorista. Nyt on niin kuuma, että ei pysty enää, pakko lähteä uimaan. Tai no pystyy, muttei huvita...

Pysytään kuulolla!


Tässä vielä hieman sanastoa, josseivät kaikki ole pysyneet mukana:

Monnitus = tätä on kohtuu hankala selittää, mutta kuvitelkaa akvaarion pohjassa olevaa monnia, tekemässä ei mitään, joten monnitus on verrattavissa rentoutumiseen, mutta kunnon monnitus tulee suorittaa paljon paremmalla tekniikalla, kuin perus rentoutuminen tai laiskottelu. Jos käy tuuri, ja on "once in a lifetime" tilanne, voidaan puhua keräilymonnista. Gotta catch 'em all!

Roilotus = Nyt mennään kovaa, "sitten mä rupeen veteleen" eli monnituksen vastakohta, tällöin maistuu useimmiten rinkki jos toinenkin, kolmannesta nyt puhumattakaan. Kun roilo on fyysinen, saattaa autopilot tulla vuoroon, ja pitää narut tiukasti hanskassa.

Autopilot = Kaikkihan muistaa sen hetken, tai no ei muista, mutta tietää, kun se muisti sitten ottaa ja lähtee. Tällöin tiedät, että autopilot on tullut puikkoihin, ja juominen alkaa muistuttaa kilpailua. Tässä tilanteessa yksilö pystyy supermiesmäisiin suoritteisiin, ja tuntee itsensä voittamattomaksi. "mä olen mahtava mies". Autopilottia voi, ja pitää kehittää, ja hyvä autopilot tuo aina kiltisti ja turvallisesti kotiin asti.

Fyysinen = kun jotain tehdään kovaa, ja se tehdään kunnolla, yleensä tälläisen suorituksen jälkeen voi jopa todeta, "v***u oli fyysistä touhua!."

-Riki ja Sammi

torstai 18. lokakuuta 2012

China Re-cap. Sinne ja takaisin, ja vielä vähän Saigoniinkin. Bilbo Reppuli.

Morjestaah! Nihao mamas! On tullut se iloinen aika vuodesta, kun teillä alkaa ilmat sakkaamaan, ja me aletaan pakkaamaan. hahaa runosuoni kukkii., i say busta, you say rhyme. Lähti limpusta. Sry.

Niin siitä kiinasta muutama sananen...

Peking: Suuri reissumme siis alkoi Pekingistä, ja suuri kokkisota oli meitä vastassa. Ei vaan kulttuurishokki, isolla K:lla. Pekingiin runnottiin siis suoraan Helsingistä, ja yli 20 miljoonan ihmisen kaupunki löi silmille tuhannen Jade-lohikäärmeen voimalla. Pekingistä parhaat muistot olivat kiinan muuri, kielletty kaupunki, ja sen jälkeinen mysteerikukkula, josta näki koko helahoidon. Pekingiä nyt mietittäessä tulee mieleen väkijoukon määrä suhteutettuna ärrimurri keksien määrään. Hieno kokemus silti.

Datong: MRSKT teollisuuskaupunki, joka hoidettiin saksalaismaiseen tyylin, salamasota maisesti, sen suurempia tunteita datong ei herättänyt. Erityiskiitos lähtee kuitenkin yksityiskuskillemme, ja hänen urhealle Volkswagen Jetta ratsulleen, jolla hän urheasti meitä muutaman kerran kuljetti. Muistamme tämä ikuisesti herra BingBong.

Tai'yuan: Taiyanista nyt ei ole juuri muuta kerrottavaa kuin stalkkerinainen, kanadalainen Stephen, paikallinen kiinalaistyttö nimeltä Maggic, ja hyvä meininki puistossa. Pankkiautomaatti-episodi käytiin myös täällä. Kylmät nuudelitkin tuli nautittua paikalliseen tapaan.

Xi'an: Xianissa oli monniasetelma, jota hyödynsimme amerikkalais-, ja suomalaisvoimin, ja täällä tuli vietettyä hienoja hetkiä, niin baarissa, kuin baarin jälkeenkin. Terracotta sotilaista sen verran, että toki hienoja ovat, mutta möllikässä sorvaisin samanlaisia puolet enemmän. Pojat ymmärtää, kyä te tiedätte...

Chengdu: Pandat, jälleen kerran halpa kalja, HIK! Hämmentävä ilmasto, ikuinen maanantai keli, arvaatko kenelle terveisiä? Näissä säissä ei kuivaa edes husqvarnan kallein rumpukuivain. Mutta pandat oli silti ihan jeppis kamaa (kaikki on nähnyt videon eikö?). Kaupunkina ei kiirettä niin paljon kuin muualla kiinassa, ja hostelli oli lazybones, joten bumtsibum, 'nuff said.

Kunming: Hitusen mitään sanomaton paikka, kaikki nähtävä on kaupungin ulkopuolella, ja kaikki nähtävä maksaa ainakin mansikoita, ellei jopa vadelmia hillossa. Hieno puoli Kunmingissa oli se, että kulkuyhteydet toimivat erinomaisesti eteläkiinan sisällä, ja Kunmingin lentokenttä on valmistunut kesäkuussa '12, joten oli aika helmi monnitella siellä varsinkin vip loungessa, jonne sniikattiin.

Dali: Naminami, sano marko, ku bussi pysähty paikassa dali. Ylivoimaisesti Kiinan helmein mesta, Säät on kun morsian, ja siellä on myös sorsia. Vuoristo Dalin kupeessa on aika hämmentävän helmeä settiä, tunnelma on rento, ote on hento, ja täten kehoitammekin kaikkia sohvamonnittajia, ja bailuroilottajia, heti setvimään tiensä Dalin autuaaseen syliin, joko tähtiportilla, teleportilla, tai tkl:n paikallisbussilla. Me kiitämme.

JA NYT SITTEN VIETNAMIN, TAI MELKEIN JOPA SAIGOOOOON!!!

Elikkäs juurikin niin. Monneilimme Kunmingin lentokentällä jotain kymmenen tunnin luokkaa, ja pääsimme jopa vippi tiloihin monnia asettamaan. Riku heräsi keskellä yötä siihen, kun suljettuun vippitilaan oli rynnännyt rykmentti kiinalaisia suu vaahdossa, jotka kaivoivat poteronsa välittömästi olinpaikkamme välittömään läheisyyteen. Tulialuettamme ei oltu meille kerrottu, joten oli selvää, että tilanteessa oli tilanne päällänsä. Tästä selviydyttyämme suunnistimme turvatarkastukseen (ei ollut ihan helppoa tällä kentällä), jossa Samu lähti suitsait sukkelaan testailemaan kiinalaisen vartioston valmiustilaa. Ensimmäisen tarkastuksen Samu selvitti lähes voittajana, jättäen jälkeensä ainoastaan aurinkorasvan ja toisen käsidesinsä. Tässä kohtaa Samu vielä naureskeli ylivoimaisuuttaan Maon vartioiden edessä, eikä tiennyt mitä tuleman piti. Hups keikkaa seuraavassa tarkastuksessa Samulta vietiin tuhkaktin pesästä. Samu menetti tässä kohtaa järkyttävän kalliin hiusvahansa, fyysisen määrän nesteitä, itsetuntonsa, ja ne saatanan fiskarin kalliit sakset, jotka Riku oli joskus ala-asteella vaivalla varastanut. Joten lasti keveni huomattavasti. Jos tästä halutaan positiivisia ajatuksia hakemalla hakea, niin käteen jäi käsidesi ja hammastahna, ja Samun reppuun tilaa litrakaupalla.

Lennot menivät sinänsä mukavasti, ottaen huomioon että oli tullut taas valvottua yhtäsoittoa lähes puolitoista vuorokautta, joten mailhigh-monni maistui sitäkin paremmalta. Lennoista käteen jäi periaatteessa kiinalaisten koneeseen syöksyt, nousut, laskut, ja kiinalaisten syöksyt koneesta kentälle.

Vietnamiin saavuttuamme rillasimme muut länkkärit hommaamalla kartan ilmaiseksi, ja keräsimme kaikkien muiden arvostuksen tässä kohtaa. Pohja putosi vasta puolituntia myöhemmin, kun muut olivat jääneet keskustan backbacker alueelle, ja olimme lähteneet googlen mapsin ohjeiden mukaisesti District vitosta kohti, jota voidaan luonnehtia HIEMAN ghettomaiseksi ympäristöksi vietnamin mittakaavassa.

Oltuamme bussissa noin kymmenisen minuuttia, näimme kohtaamisen vietnamilais lähiössä, jossa välejään selvitteli seitsemän ihmistä. Tässä välien selvittelyssä yhdelle oli kuitenkin jaettu todella huonot kortit, sillä kaikki muut kuusi osanottajaa olivat tätä yhtä ihmistä vastaan, needless to say, tuo yksi reppana otti kuokkaansa ihan kunnolla, emmekä tiedä nousiko hän enää elävien kirjoihin. Kyseinen tapahtuma pisti pojat aika hiljaisiksi, ja mietimme , mihinhän sitä oikeen oli tultu. Parin kilometrin jälkeen tästä tapahtumasta jäimme bussista pois hyvinkin mielenkiintoisella alueella, tuijotus oli kovempaa kuin Pekingien hutongeissa aikoinaan. Tässä vaiheessa hostellin etsintä sai uusia merkityksiä useampiakin. Nyt on syytä kertoa lukijoille, että olimme suunnistaneet koko ajan yhden stadionin perusteella, jonka vieressä hostellin piti olla, mutta kas kummaa, Rikun katsottua hostellin osoitetta selvisi, että hostelli oli juurikin siellä, mihin kaikki muut travellerit olivat jääneet. Tuttu tilanne siis meille. Tässä vaiheessa meno jalka vibana, ja koppi paikallisesta jätkästä, joka otti meille taksin, ja taksi kuski suunnisti team finlandin perille onnistuneesti ensimmäisellä yrittämällä.

Tämän jälkeen on suoritettu kuositus (suihkut ja muut tarpeelliset), ressikaljaa, ja käyty haistelemassa kotikatua, ja todettua sen olevan aika vilkas kaikenmaailman bilemeiningeissä. Voi hitsi hitsi, keijolla käsi roilottaa, Vietnam on aika halpa maa, me like.

Lähitulevaisuuden suunnitelma olisi löytää joku kiva spotti, ilman kiirettä, missä on rento meininki, ja harrastaa catfishingiä siellä ainakin tovi.

- Samu Antti Komi

maanantai 15. lokakuuta 2012

"Ei oo ollu aikaa miettiä mitään v***n otsikoita!"

Saavuttiin Daliin Jamesin ja Sweetbackjaggerin kanssa, ja tapamme mukaan olimme ulkoistaneet ajattelun jätkille, ja ne tiesi missä hostelli on, ni eipä meiän tarvinnu ku seurailla poikia ja puolen tunnin maisemakatselmuksen jälkeen olimmekin jo mestoilla. MAHTAVAA! Dali osottaitui heti ekana iltana aika puolihelmeksi mestaksi, hostellissa pääsi facebookkiin ja hostellin baarikin oli suomalaiseen janoon tarpeeksi halpa. Jokapäiväiseksi aamupalaksi muodostunut jenkki-breakfast on täällä halvin ja kattavin, joten ei valittamista. Solid start for the day.

Ensimmäisenä iltana Adam vauhkoontui täysin, eikä minkäänlaisesta itsehillinnästä ollut tietoakaan, ja vaati kovin sanoin koko porukkaamme lähtemään paikalliseen baarin, josta oli lukenut jostain lonely planetista tai jostain sen kaltaisesta paska-eepoksesta. Baarin nimi oli Bad Monkey, ja sieltä löytyi kitara, kaljaa ja kiinalaisia. Tämä kolmen Koon kombinaatio toimii usein meille aika kovana katalyyttina hyvään iltaan, joten paukimme messiin ja homma lähti isolleen. Tultiin mestoille, tilasimme pari kaljaa, ja perus rehelliseen suomalaistyyliin pyrimme lavalle, huolimatta housebändistä, ja heidän keskeneräisestä keikastaan. Riku lampsi stagelle, esitti vaatimuksen ja muutaman tappouhkauksen jälkeen kenelläkään ei ollut kyseltäviä. Oli siinä kiinanpojilla ihmettelemistä, kun Sweet Child O'Minen alkuäänet kajahtivat ilmoille, ja 3 humalaista miestä laulaa roilottaa vähintään kilometrejä nuotista. Ko. iltana päädyimme todella moneen kiinalaiseen perhe-albumiin luultavasti koomisena kevennyksenä.. Riku kävi myöhemmin paikkailemassa mainettamme Civil Warin merkeissä, ja tällä kertaa oli vain yksi laulaja, joten ehkä yleisökin sai jotain koppia mistä oli kyse. Rinkkejä ei juurikaan loppu illasta tarvinnut itse tilailla, vaan Maon kansa piti janon kaukana. "You so handsome!, come sit with us?"

Aamumonni meinasi hyökätä todella fyysisesti takavasemmalta suoraan numeroihin, mutta kiitos Jamesin herkän reaktionopeuden, saimme lyötyä monnin maihin japanilaisella ässä-ippon tyyppisellä puolijuntalla. Mitäh? niinpä.. voi ny morjes.. Päätimme lähteä valloittamaan Dalin vuoria kyselemättä sen enempiä, eli päiväreput selkään, ja kohti ääretöntä, ja sen yli. Takin vetoketju saattoi jäädä hieman liian auki, sillä hommahan ei mennyt ihan suunnitellusti. Ilmeisesti Adam oli tiedustellut joltain hämärältä jätkältä jotain reittiä vuorelle, ja tätä siis lähdimme etsimään. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että Adam on porukamme ylivoimaisesti huonoin suunnistaja, ja miehellä ei käytännössä ole mitään käryä juuri mistään. Mutta tukka on kunnossa! Katso vuorenvalloitus video Utubesta!!

Löysimme jonkun reitin ylöspäin, läpi vihamielisen kiinalaiskasarmin. Portille saavuttiin hymyssä suin, mutta kiinalais-sotilaan motivaatio hymyilyyn oli kyseenalaistettavissa. Naama näkkärille! Adam jätti jotain tietoja itsestään portille, ja tässä vaiheessa heräsi kysymys, kirjauduimmeko juuri äskön sotilasvankilaan asukkaaksi, vai alokkaaksi ensi viikon boot campille.. Onnellisten sattumusten jälkeen pääsimme jatkamaan ja muutaman "no tourist" kyltin ohitettuamme, löysimme ehkä oikean reitin. No oikeaa reittiähän ei oikeasti ollut missään vaiheessa, ja meidän valitsemaamme ei löytynyt edes kartasta. Mutta harvoinhan ne parhaat reitit kartasta löytyykään, vai mitä Jarppi ja Jore? Ylöspäin käveltiin aasinpolkua, ja kohtasimmekin muutamia lajitovereita matkalla ylös. Reitin loppuun päästyämme selvisi, että edes itse Folkke purjeveneellä, vahvassa suomalaisessa päiväkännissä, ei selviäisi ylös yhdessä päivässä vuoren huipulle. Samu tottakai tapansa mukaan oli sitä mieltä, että "nyt tätä on pojat koitettava, tämä tilaisuus on vain kerran kuussa!". Muut retkikuntalaiset eivät juuri olleet samaa mieltä, ja Samulla meni ärrimurrikeksit väärään kurkkuun. Samun mieli parani jossain vaiheessa, kun vastaan tuli tyttö, joka kertoi, ettei voida mennä pidemmälle, koska siellä on kivivyöryvaara, ja tie on poikki. Tästähän Samulla riemu ratkesi, ja hän vaati oikeutta itselleen, ja pakotti koko ryhmän vaarallisille vesille. Lähdimme etsimään päräyttäviä maisemia vesiputouksineen ja kallion kielekkeineen, ja niitä sitten lopulta löytyikin aikamoinen määrä. Samu oli onnensa kukkuloilla. Muutamia yksityiskohtia mainitaksemme, portaat olivat n. 15cm leveät, ja pudotus alas rotkoon, jotain puolen kilometrin luokkaa.. Ihan kiva siis..Eiks jeh, Peksi?

Muutamat ikävännäköiset kyltit kiinalaisine merkkeineen, sekä piikkilanka aidat ohitettiin milloin milläkin kepulikonstilla, koska syvälle peliin oli päästävä. Kieltokyltit eivät koskeneet meitä, koska luonnollisesti edes Riku ei vielä osaa niitä tulkita, eivätkä piikkilanka aidat kuulu kansainvälisiin merkkeihin vielä ainakaan 2,75 vuoteen. Afganistaniin terveisiä, ihan muuten vaan!

Samu vaati seuraavan päivän Re-take tyyppistä ratkaisua vuorelle, mutta James selvitti aamusta, että se vaatii vielä 3,5 kilometristä viisi tuntia päästä huipulle, joten ajatus hylättiin tässä kohtaa. Samu on luonnollisesti laittanut selvityksiä menemään asian tiimoilta isoimmille tahoille. PRKL!.

Maanantai päivänä vuori-ajatuksen hylättyämme päätimme vuokrata pyörät, ja lähteä tutkimaan läheisen järven ympäristöä, ja Adam halusi mennä etsimään paikallisen kalastajakylän. Homma oli mielekästä puuhaa tiettyyn pisteeseen asti, toki Samulla oli hieman vaikeuksia, koska pyörän vaihteet taisivat olla pienimmillä mahdollisilla, ja jalat kävivät kuin Litmasella konsanaan, eikä vaihteita tietysti pystynyt vaihtamaan peri-kiinalaiseen tyyliin. Kun Herra antaa yhden, sillä mennään. Ja saatta ottaakin vielä 4,3! Pyörä reissu sisälsi maalais-, ja kylämaisemia, josta on tuloillaan aitoa suomalaista videokuvaakin jollekkin sivulle netissä. Parin tunnin polkemisen jälkeen Samu kypsyi Litmas-sotkemiseen, ja korkkasi Nahkamies-monitoimivehkeen (Leatherman). Samu sai kun saikin vaihdettua vaihteet haluamikseen hetken taistelun jälkeen, ja vaihtoi taidot opittuaan Jamesille ja Adamillekin isot silmään. Tästä on informoitu jo Mclarenin ja Ferrarin F1 tiimejä. Riku sai tietysti kilpaviritetyn kisakireän menopelin alleen, ja oli kateuden kohteena suurimman osan ajasta.(Riku vaihtoi nimittäin itse, käsiään sotkematta vaihteet isolle, mutta Niceguyna ei tästä muille kertonut.) Peruspyöräilyn ja kisailun lomassa Rikulta ja Samulta vääntyi tangot pyöristä, kun rempominen oli ilmeisen kovalla tasolla. Maon alumiinitehtaat näyttivät taas parasta osaamistaan. Mitä lie Mithriliä... Järven rannalle päästyämme Riku sai kuningasidean, että Samun on nyt mentävä ajelemaan järvelle. Tekee kuulemma hyvää renkaiden pidolle, ja jousituksen elastisuudelle. Samu saatiin pyörän kanssa järveen, ja pyörä paskaksi. 'Nuff said.. Hip Hei ja Herran haltuun! Tästä lähdettiinkin sitten nöyränä pyörää taluttaen takaisin päätielle, mistä arvelimme bussien kulkevan. Onnistuimme pysäyttämään jonkun bussin, ja tästä alkoi pyörien lastausshow bussin katolle. Kiinalaiskuskilta meinasi ilmeisesti hermot mennä, mistähän johtui, ehkä maanantai? Nikolle ja koko STC:lle terkkuja!! Pyörät saatiin palautettua, eikä jääty kiinni juuri mistään, jos ottaa huomioon, että jokaisessa pyörässä oli kerrottavaa vaikka ihan lapsille asti, paitsi Nasan hiilikuitivehkeestä, jota Riku ohjasti koko päivän. Materiaalivahinkoilmoituksia ei täytetty, vaan hipsittiin suoraan varikolle kaljan ääreen..


Tällä hetkellä kalja maistuu, Wi-Fi tökkii, ja jutut on levottomia..

Reissun reittiä voit seurata jatkossa helposti kartasta feisbuukissa, TYKKÄÄ nappia painamalla! Ja mitä mitä mitä ?!?! Joku on roilottanu todella levottomia mainoksia meiän blogiin, käykää ny klikkailemassa ihan läpällä, ties mitä kivaa siitä vois meille seurata ;)

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Linja-autossa on tunnelmaa, Beer o'clockista ei tietoakaan.

Tämä teksti kirjoitetaankin poikkeuksellisesti linja-automaisissa ääriolosuhteissa. Hurjaa. OMG. lol. Noniin asiaan. xD. Vika oli läppä. 


Yritetääs. Elikka Kunmigniin päästiin kuin päästiinkin 22 tuntisella juna-erikoiskokeella, ohje aikoja ei saavutettu, niistä jäätiin tunteja. Tällä kertaa junassa ei ollut eväänä ravintolavaunun antimia, vaan vedettiin lokaalisti minuuttinuudeli satseja ja kaljaa. Shakkiakin otettiin haltuun. Tällä tavoin matkustus mukavuus on maksimoitu. Kunmingissa asiat rullasivat käytännössä omalla painollaan, eikä kakka nähnyt vilaustakaan tuulettimesta. Kävimme tarkistelemassa Kunmingia korkealta vuorelta, mutta huipulle asti ei menty koska kaikesta pyydettiin rahaa ja mehän ei sellasista maksella. Näkymät voittivat silti Pyynikin näkötornin siluetin, mutta munkkeja ei kiinan maaperällä tarjoiltu. Runnotaan kuvia hetimiten, kun saadaan jonkinlaisia toimivia yhteyksiä interwebsiin. Kiinassa niistäkään ei oikein aina tiedä.

Samun toiletti taistelut jatkuvat samankaltaisella intensiteetillä, kuin raatteentien taistelut aikoinaan, eikä loppua ole vielä näkyvissä. Ollaan ns. "asema-sota" vaiheessa, jossa kumpikaan osapuoli ei oikein tiedä miten suhtautua vastustajan siirtoihin. Viimeinen virhe Samun leiristä saattoi olla se, että Samu kärsimättömyyttään meni ja tuplasi maitohappobakteeri annostuksensa hankkimatta sen tarkempaa infoa aiheesta, ja lopun voitte kuvitella. Aivan. Tämä tarina oli liikaa myös Brittitytölle, jolle Samu purki tuntojaan ko asiasta.

Kunmingissa kävimme myös puisto-järvi tyyppisellä resostilla, ja löysimme perille yhden sakko kierroksen jälkeen, koska Samu oli sitä mieltä, että oikotiehän se on aina paras tie, eikä oikealle tarvitse juurikaan kääntyä, vaikka Riku tätä mieltä olikin. Mutta tunnin kävelyn jälkeen löysimme perille, vuokrasimme paatin, ja painoimme selkää kohti. Ainut ongelma oli se, että vene kulki n. 0.0005 solmua tunnissa, ja lähimmät hevosvoimat löytyivät Teivon raveista. Pohja putosi koko hommasta siinä vaiheessa, kun sorsa perhe tuli ja ohitti meidät vauhdikkaasti. Tämä oli meille tarpeeksi. Takaisin studioon.

Tällä hetkellä matkustamme ääriolosuhteissa, +30 asteisessa bussissa, joka on täynnä kiinalaisia ja määränpää on Dali. Dali on reppureissaajan unelmakaupunki, alle miljoona asukasta, chilli meininki, ja tottakai kunnon landscapea. Lähdimme matkaan kahden Brittijätkän kanssa: Jamesin (ei ole Bond), jonka kanssa olemme henganneet jo muutaman päivän, ja eilen tapaamamme Adamin, jolla on mahtava beatles/rolling stones tyyppinen tukkaratkaisu menossa (ei myöskään ole Bond.) Ryhmän kemia on parempi kuin kuusi lohikäärmettä, ja viisilohikäärmettähän oli verrattavissa sataan jänikseen, ja tämänhän te kaikki muistitte? :) Pojat on 24v, eikä vahvasta brittiaksentista ota välillä Penakaan selvää.

Lähdimme reissuun kevennetyllä rinkka-setupilla, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että hylkäsimme isot rinkat hostelliin, ja painamme tällä hetkellä päivärepuilla, jossa on kaikki tarpeellinen maailmanmatkaa varten. The ultime survival kit. On köyttä, jeesusteippiä, huivia, lääkkeitä, iloisia värejä ja kaikkea siltä väliltä. Odotelkaahan siis mielenkiinnolla, kenen ovelle rinkat tuodaan, kun saamme ne kotiin lähetettyä, jos nykyinen setuppi toimii. Tokihan nyt on vasta versio 1.0 menossa, joten ennen ratkaisun markkinoille tuloa on vielä kehitettävää. Riku uskoo version 3.2.2. olevan jo julkaisu-, ja markkinakelpoinen.

Riku on koittanut ottaa kiinan kieltä haltuun, ja on onnistunut jo kaksi kertaa tilaamaan ruokaa pelkästään kiinalla, ja kaljaa useita kertoja. Riku osaa ainakin neljä virkettä!!

Jí Bú Láá, Chicken NO SPICY! yleensä tämä melkein toimii, mutta silti saamme aina kysyviä katseita, ja meille tuodaan kalaa. Missä vika lie, Riku ei myönnä virhettään 

RRRRRRRRRRRRRRRRRRRSSSSSSSSSSSSSSSSSRRRRRRRRRRRRSSSSSSSSSSRRRRRRRRSRSSRSRSRSRSRSRSRSRSSSRSRSSRSRSSRSSRRSRSSAMMIRRSRSSRSSRSRSRSSRICORSRSRSRSSRRSRSRSS

tiistai 9. lokakuuta 2012

Kaksi Hervantalaista



Tätä emme itsekään uskoneet, mutta kun olimme ulkona perus-ilta "Los Seminaros" tyyppisellä katukaljalla, jenkkijätkä Chrisin kanssa, kuului valtava räjähdys, ja kaksi hervantalaista nasahti paikalle... Ensimmäinen ajatushan oli luonnollisesti että "nyt tapellaan, ja kunnolla"... Mutta alun järkytyksen jälkeen selvisi, että Kimmo halusikin kupille meikäläisten kanssa. Kuinka iloinen yllätys jälleen kerran! Kimmolla oli mukanaan hänen kiinalainen vaimonsa, joka tätä nykyä asuu Kimmon kanssa juurikin Hervannassa. Tässä vaiheessa "pari kaljaa" oli täysin absurdi käsite. Hetken tutustumisen jälkeen sai Kimmo jaarlimaisilla puhekyvyillään houkuteltua pojat mukaan paikalliseen yökerho Fantasyyn. Parin tunnin ankaran radattamisen jälkeen kumpikaan pojista ei juuri muista miten hostelliin oltiin illan jälkeen päädytty (Samu oli kuulemma löydetty harhailemasta naisten saniteetti tiloista), mutta aamulla molemmilta löytyi vielä maksa, molemmat munuiaset, sekä muutama kansanrahakin. Muistikuvat olivat erittäin hämärät, eikä edes pimeänäkölaitteet olisi auttaneet. Samulla muisti sakkasi siinä vaiheessa kun kinkkiporukka tuli ja sanoi iloisesti HELLOOUU!! ja kaatoi drinkkejä kurkusta alas ilmeisen kovaan tahtiin. Riku sinnitteli hieman pidempään, mutta kamelin selkä katkes ikävästi kyttyröiden välistä. 

Aamulla pehmeästä laskusta ei ollut tietoakaan, sillä lähtö Terracotta armeijaa katsomaan lähestyi uhkaavasti, eikä tilannetta helpottanut multikansalaisuuden omaavan Adrienin niskaan hengitys. Järkyttyneinä lähdimme Terracotille ja ajattelimme että: "kyllä tää tästä vielä suoristuu..." No mutkallehan se meni... Kinkkejä oli enemmän kuin laki sallii, eli yli 10 kiinalaista per neliömetri, joten voitte kuvitella kuinka ahdistuneita olimme. Matkan Kruunasi bussimatka takaisin kylälle, ja bussissa jouduimme seisomaan puolitoista tuntia, koska istumapaikkoja ei sillä kertaa sattunut olemaan. Illalla kuositimme Papa John's pitsaa naamariin, ja otimme iisisti hostellilla. Xi'anissa päivän hengailtuamme rykäisimme kohti Chengdua, jota kutsutaan ikuisen maanantai-fiiliksen kaupungiksi. Saran Nikolle terveisiä, täällä ei paista aurinko koskaan...

Junamme saapui yllättäen keskellä yötä, ja haettuamme järkytykseemme kanapalloja KFC:stä, ajattelimme tappaa ihmisiä kunnes metrot kulkevat. Päädyimme kuitenkin pelaamaan korttia, jolloin mekanisoitu mongoli rykmentti vyöryi tutkimaan tilannetta HIEMAN liian läheltä.. Mongolirykmentti oli kovin halukas keskustelemaan kanssamme maailman ympäristöpolitiikasta, sekä taloustilanteesta, mutta yhteisen kielen puuttesta johtuen kommunikointi oli enimmäkseen naureskelua ja molemmin puolista hämmennystä. Iloisia kohtaamisia siis...

Lopulta pääsimme hostelliin nimeltä Lazybones, eli aika hyvä monnitus mesta. Seuraavana päivänä pyrimme tekemään yllätyshyökkäyksen kiinan verkkokauppa.com tyyppiseen tavarataloon, mutta kas kummaa, suunnitelma taisi tulla tuulettimen läpi jo alkutekijöissä. Menimme nostamaan rahaa, ja tällä kertaa saimmekin sitä ilman ongelmia, mutta koska Samun mielestä tilanteesta uupui mielenkiinto, hän jätti korttinsa automaattiin, joka luonnolliseti hotkaisi sen aamupalaksi. Riku oli jälleen ylpeä matkatoveristaan. Rikun hymy oli vaikeasti tulkittavaa mallia. Lopulta kiinassa opiskeleva arjalaistyttö pelasti meidät kiinan kielentaidollaan, ja selvitti tilanteen pankissa, ja matka pääsi jatkumaan (alkoi siis vasta). 

Päästyämme paikalliseen giganttiin, aloimme tekemään puotia, puotia... Kiina windows oli luonnollisesti asia, josta Riku ei ollut kovin innoissaan, ja tätä lähdettiinkin sitten selvittämään, minkä tyyppistä windowsia kiinan pojjaat olivat meille valmiita antamaan. Pääsimme ilmeisesti kiinalaistyyppiseen yhteisymmärrykseen, ja sovimme että tulemme NOIN tunnin päästä noutamaan koneen asennettuna, ilman kiinalaisia merkkejä. Lähdimme kävelemään ympäri kaupunkia ja hommasimme Samulle Kiinan Nike lippiksen ( edellinen lippis hukkui baarireissulla). Löysimme yhdestä keskustan hotellista kerrokset 2-7 hylättynä, ja tunnelma oli siellä kuin kauhuelokuvissa. Tämä on kuulemma hyvinkin yleistä ympäri kiinaa, koska valtio omistaa kaiken, ja rakentaa koko ajan uusia rakennuksia, eikä kukaan tiedä, mitkä on käytössä ja mitkä ei. Kuvia talosta facebookissa (isolla pensselillä pieneen karttaan). Pitkin päivää kävimme kyselemässä läppäriä, mutta kahdeksan tunnin jälkeen windows olikin jo laitettu, mutta silti vielä pystymme havaitsemaan rippeitä mao-windowsista. 


Tänään kävimme Giant Panda Research Centerissä morjestamassa, MORJESTAAAH! musta-valkoisia, karvaisia sumopainijoita, ja näky oli erittäin hupaisaa katseltavaa. Bambua menee yhtä paljon, kuin Nurmion Henryllä maitoa päivässä

Huomenna koitamme väistää aamumonnin, ja mennä ihmettelemään junaratkaisua kunmingin suuntaan, josta lento lähtee 18. päivä kohti Vietnamin Napalm-resortteja. 

Eiköhän me mennä näillä taas vähän aikaa...

-Rick James

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

Feel the chinese fistpumps... tai emmää tiiä...



Tässä on nyt reissua väännetty pari viikkoa ja tietyt rutiinit alkaa ehkä pikku hiljaa löytyä. Viime päivinä ei ole tapahtunut juuri muuta kuin hardcore monnitusta, ja pienimuotoisia, täysin harmittomia lipsahduksia alkoholiin liittyen. Esimerkkinä eilisilta, jolloin vakuuttelimme jenkkijäbä Chrisille että "no alcohol today" ja yhtäkkiä ilmastointikanavasta tulla tupsahti ruotsalainen ninja riisiviinapullon kanssa, rykäisi pullon pöytään, tokaisi  "ei muille maistunut, en tiedä kenen pullo, mutta teille varmaan maistuu?" ja Simsalabim! Abrakadabra! Pullo tyhjeni! Että tällästä...

Mutta jos niitä reissufiiliksiä mietittäis...

Kulttuurishokki alkaa olla pikku hiljaa nieleskelty, vaikkakin ruuan sulatuksessa Samulla taitaa olla pienoisia ongelmia. You know, delhi-belly. Kone vähän yskii...

Yleensä meillä on erikseen aikalailla matkustuspäivät/jaksot jolloin luonnollisesti vaihdetaan pelipaikkoja, ja silloin pompitaan kaupungeista kaupunkeihin, paikoista D paikkoihin K. 

Matkustusjaksot on aika ressaavia, koska pitää sykkiä junasta junaan, eikä uusista kaupungeista ota poliisikaan koppia. Monesti joudumme majoittumaan hotelleissa, ja me ei niistä niin tykätä. Ikävintä on ylivoimaisesti lippujen säätäminen juna-asemilla, kun ei oikein koskaan tiedä mitä saa, paljonko se maksaa, ja mihin se menee, ja minä vuonna. Eli VR hoitaa sittenkin hommansa keskimäärin aika hyvin! Kyllä Veikko Veturimiestä huimaisi paikallinen touhuilu. 

Paras fiilis on päästä hyvään hostelliin, jossa on muita reissaajia, ja kiirettä ei ole mihinkään. Pystyy rauhassa ottamaan tilanteen haltuun, ja suunnittelemaan jatkoa. Suunnitelmien teko ärsyttää joka tapauksessa aina, kun meikäläiset ei kovin suunnitelmallisia vesseleitä ole. Mutta senhän te jo tiesitte. Tämä aiheuttaa usein hilpeyttä kanssa matkustajissamme, joille reitti on ollut selvä jo mestaruusvuodesta -95. Tammiselle terveisiä sinne Hämeenpuistoon! 

Suomea ollaan puskettu maailman kartalle kovalla sykkeellä, ja porukka tuntuukin tykkäävän meistä ja ressittömästä elämästämme. 

Silloin tällöin haikeita fiiliksiä aiheuttaa rutiinien vaihtuminen, eikä esim. Rikun tapauksessa musiikkitouhuja ole juuri näkynyt yhtä akustista kitaraa lukuunottamatta. Samu liikunta friikkinä pärisee liiasta monnituksesta. 

Että Nihao vaan sinne teille! 

Xie xie, dui bu gi!

-Riku ja SamSam

maanantai 1. lokakuuta 2012

"Eteenpäin sano mummo Xi'anissa!"



Yeah! Nyt on virtaus profiilissa ja pysyy!

Taiyuan selätettiin teknisellä tyrmäyksellä loppujen lopuksi pienen myllytyksen jälkeen mutta kuumotus meinasi ampua uusiin sfääreihin heti kun päästiin Taiyuaniin. Poukimme välittömästi ostamaan lippuja Xianiin, saimme kuin saimmekin liput yöjunaan ja Rikulla oli vielä käteistäkin lippuihin, joten ostimme ne heti. Tässä olivat käytännössä kaikki käteisemme. Fiksuna ja filmaattisena poikana Samu ilmoitti että tarvitsemme lisää cashmoneya, joten sitä siis etsimään. Löysimme automaatin ja kas kummaa, korttihan se ei toiminutkaan. Tässä vaiheessa pidimme pikapalavarin, jonka lopputulos oli kuta kuinkin luokkaa: "jos mä haluun saatana käteistä, mähän perkele otan käteistä." Näissä tunnelmissa mentiin myös nukkumaan hotelliin joka maksettiin viimeisillä kansanrahoilla. Aamulla automaatille mentiin sotarummun tahdittamana, ja Rikun kortilla saimme rahaa, ja tiltattua automaatin 2 kertaa windowsin alkunäyttöön. Mutta meillä oli taas rahaa!

Aamupäivällä tapasimme kanadalaisen isokenkäisen businessviskaalin, jonka kanssa hengasimme aamupäivän ja jonka kuski vei meidät juna-asemalle. Tässä vaiheessa homma meni jälleen kerran taas mielenkiintoiseksi.

Mietimme mitä tekisimme ennen junan lähtöä ja päätimme mennä puistoon tappamaan aikaa, ja samassa paikalle pelmahti stalkkerinainen joka ilmoitti rakastavansa meitä..selvää oli että tästä naisesta oli päästävä eroon hinnalla millä hyvänsä, ja nopeasti! Joten Riku vaan pudotti sen. No läppä läppä! Eiku tapettiin se. No okei sekin oli läppä. Oikeesti otettiin taksi ja hullu nainen jäi bostailemaan steissille. Incidentin jälkeen tavattiin paikallinen nuorityttö joka vei meidät puistoon ja katselimme paikallisia tanssimassa ja pelaamassa pingistä ilman pöytää ihme käsilaitteilla. Hulluja nuo gallialaiset!

Puiston jälkeen hommasimme mähinät junaan ja eikun venailemaan. Junamatka meni mukavasti vodkan ja korttipelaamisen merkeissä. Teimme tuttavuutta parin kiinalaispojan kanssa ja valitettavasti jouduimme nöyryyttämään heidät täysin korttipeleissä.

Xianissa kortit levisivät ympäri ämpäri taas kerran, eikä uudesta kaupungista ollut koppia kummallakaan pojista. Jostain se rafaelin enkeli meille taas hostellin järjesti, ja meitä oltiin vastassa asemalla, ja saatiin ilmainen kuljetuskin mestoille! Aamupalan jälkeen saimme ensimmäiset suomalaiskontaktit aikoihin kun tapasimme pari suomineitoa nimeltä Essi ja Mari. Oli hämmentävää puhua suomea pitkästä aikaa selvinpäin :D

Päivällä otettiin 4 tunnin päiväkyykky ja on juteltu jenkki-ihmisten kanssa, joita täällä on aika paljon. Homma on ihan räpylässä, mutta ehkä kaipaisi kaljaa sinne myös. Gan Bei!

Katellaas taas!

-Ricky and Sam