maanantai 15. lokakuuta 2012

"Ei oo ollu aikaa miettiä mitään v***n otsikoita!"

Saavuttiin Daliin Jamesin ja Sweetbackjaggerin kanssa, ja tapamme mukaan olimme ulkoistaneet ajattelun jätkille, ja ne tiesi missä hostelli on, ni eipä meiän tarvinnu ku seurailla poikia ja puolen tunnin maisemakatselmuksen jälkeen olimmekin jo mestoilla. MAHTAVAA! Dali osottaitui heti ekana iltana aika puolihelmeksi mestaksi, hostellissa pääsi facebookkiin ja hostellin baarikin oli suomalaiseen janoon tarpeeksi halpa. Jokapäiväiseksi aamupalaksi muodostunut jenkki-breakfast on täällä halvin ja kattavin, joten ei valittamista. Solid start for the day.

Ensimmäisenä iltana Adam vauhkoontui täysin, eikä minkäänlaisesta itsehillinnästä ollut tietoakaan, ja vaati kovin sanoin koko porukkaamme lähtemään paikalliseen baarin, josta oli lukenut jostain lonely planetista tai jostain sen kaltaisesta paska-eepoksesta. Baarin nimi oli Bad Monkey, ja sieltä löytyi kitara, kaljaa ja kiinalaisia. Tämä kolmen Koon kombinaatio toimii usein meille aika kovana katalyyttina hyvään iltaan, joten paukimme messiin ja homma lähti isolleen. Tultiin mestoille, tilasimme pari kaljaa, ja perus rehelliseen suomalaistyyliin pyrimme lavalle, huolimatta housebändistä, ja heidän keskeneräisestä keikastaan. Riku lampsi stagelle, esitti vaatimuksen ja muutaman tappouhkauksen jälkeen kenelläkään ei ollut kyseltäviä. Oli siinä kiinanpojilla ihmettelemistä, kun Sweet Child O'Minen alkuäänet kajahtivat ilmoille, ja 3 humalaista miestä laulaa roilottaa vähintään kilometrejä nuotista. Ko. iltana päädyimme todella moneen kiinalaiseen perhe-albumiin luultavasti koomisena kevennyksenä.. Riku kävi myöhemmin paikkailemassa mainettamme Civil Warin merkeissä, ja tällä kertaa oli vain yksi laulaja, joten ehkä yleisökin sai jotain koppia mistä oli kyse. Rinkkejä ei juurikaan loppu illasta tarvinnut itse tilailla, vaan Maon kansa piti janon kaukana. "You so handsome!, come sit with us?"

Aamumonni meinasi hyökätä todella fyysisesti takavasemmalta suoraan numeroihin, mutta kiitos Jamesin herkän reaktionopeuden, saimme lyötyä monnin maihin japanilaisella ässä-ippon tyyppisellä puolijuntalla. Mitäh? niinpä.. voi ny morjes.. Päätimme lähteä valloittamaan Dalin vuoria kyselemättä sen enempiä, eli päiväreput selkään, ja kohti ääretöntä, ja sen yli. Takin vetoketju saattoi jäädä hieman liian auki, sillä hommahan ei mennyt ihan suunnitellusti. Ilmeisesti Adam oli tiedustellut joltain hämärältä jätkältä jotain reittiä vuorelle, ja tätä siis lähdimme etsimään. Tässä vaiheessa on hyvä mainita, että Adam on porukamme ylivoimaisesti huonoin suunnistaja, ja miehellä ei käytännössä ole mitään käryä juuri mistään. Mutta tukka on kunnossa! Katso vuorenvalloitus video Utubesta!!

Löysimme jonkun reitin ylöspäin, läpi vihamielisen kiinalaiskasarmin. Portille saavuttiin hymyssä suin, mutta kiinalais-sotilaan motivaatio hymyilyyn oli kyseenalaistettavissa. Naama näkkärille! Adam jätti jotain tietoja itsestään portille, ja tässä vaiheessa heräsi kysymys, kirjauduimmeko juuri äskön sotilasvankilaan asukkaaksi, vai alokkaaksi ensi viikon boot campille.. Onnellisten sattumusten jälkeen pääsimme jatkamaan ja muutaman "no tourist" kyltin ohitettuamme, löysimme ehkä oikean reitin. No oikeaa reittiähän ei oikeasti ollut missään vaiheessa, ja meidän valitsemaamme ei löytynyt edes kartasta. Mutta harvoinhan ne parhaat reitit kartasta löytyykään, vai mitä Jarppi ja Jore? Ylöspäin käveltiin aasinpolkua, ja kohtasimmekin muutamia lajitovereita matkalla ylös. Reitin loppuun päästyämme selvisi, että edes itse Folkke purjeveneellä, vahvassa suomalaisessa päiväkännissä, ei selviäisi ylös yhdessä päivässä vuoren huipulle. Samu tottakai tapansa mukaan oli sitä mieltä, että "nyt tätä on pojat koitettava, tämä tilaisuus on vain kerran kuussa!". Muut retkikuntalaiset eivät juuri olleet samaa mieltä, ja Samulla meni ärrimurrikeksit väärään kurkkuun. Samun mieli parani jossain vaiheessa, kun vastaan tuli tyttö, joka kertoi, ettei voida mennä pidemmälle, koska siellä on kivivyöryvaara, ja tie on poikki. Tästähän Samulla riemu ratkesi, ja hän vaati oikeutta itselleen, ja pakotti koko ryhmän vaarallisille vesille. Lähdimme etsimään päräyttäviä maisemia vesiputouksineen ja kallion kielekkeineen, ja niitä sitten lopulta löytyikin aikamoinen määrä. Samu oli onnensa kukkuloilla. Muutamia yksityiskohtia mainitaksemme, portaat olivat n. 15cm leveät, ja pudotus alas rotkoon, jotain puolen kilometrin luokkaa.. Ihan kiva siis..Eiks jeh, Peksi?

Muutamat ikävännäköiset kyltit kiinalaisine merkkeineen, sekä piikkilanka aidat ohitettiin milloin milläkin kepulikonstilla, koska syvälle peliin oli päästävä. Kieltokyltit eivät koskeneet meitä, koska luonnollisesti edes Riku ei vielä osaa niitä tulkita, eivätkä piikkilanka aidat kuulu kansainvälisiin merkkeihin vielä ainakaan 2,75 vuoteen. Afganistaniin terveisiä, ihan muuten vaan!

Samu vaati seuraavan päivän Re-take tyyppistä ratkaisua vuorelle, mutta James selvitti aamusta, että se vaatii vielä 3,5 kilometristä viisi tuntia päästä huipulle, joten ajatus hylättiin tässä kohtaa. Samu on luonnollisesti laittanut selvityksiä menemään asian tiimoilta isoimmille tahoille. PRKL!.

Maanantai päivänä vuori-ajatuksen hylättyämme päätimme vuokrata pyörät, ja lähteä tutkimaan läheisen järven ympäristöä, ja Adam halusi mennä etsimään paikallisen kalastajakylän. Homma oli mielekästä puuhaa tiettyyn pisteeseen asti, toki Samulla oli hieman vaikeuksia, koska pyörän vaihteet taisivat olla pienimmillä mahdollisilla, ja jalat kävivät kuin Litmasella konsanaan, eikä vaihteita tietysti pystynyt vaihtamaan peri-kiinalaiseen tyyliin. Kun Herra antaa yhden, sillä mennään. Ja saatta ottaakin vielä 4,3! Pyörä reissu sisälsi maalais-, ja kylämaisemia, josta on tuloillaan aitoa suomalaista videokuvaakin jollekkin sivulle netissä. Parin tunnin polkemisen jälkeen Samu kypsyi Litmas-sotkemiseen, ja korkkasi Nahkamies-monitoimivehkeen (Leatherman). Samu sai kun saikin vaihdettua vaihteet haluamikseen hetken taistelun jälkeen, ja vaihtoi taidot opittuaan Jamesille ja Adamillekin isot silmään. Tästä on informoitu jo Mclarenin ja Ferrarin F1 tiimejä. Riku sai tietysti kilpaviritetyn kisakireän menopelin alleen, ja oli kateuden kohteena suurimman osan ajasta.(Riku vaihtoi nimittäin itse, käsiään sotkematta vaihteet isolle, mutta Niceguyna ei tästä muille kertonut.) Peruspyöräilyn ja kisailun lomassa Rikulta ja Samulta vääntyi tangot pyöristä, kun rempominen oli ilmeisen kovalla tasolla. Maon alumiinitehtaat näyttivät taas parasta osaamistaan. Mitä lie Mithriliä... Järven rannalle päästyämme Riku sai kuningasidean, että Samun on nyt mentävä ajelemaan järvelle. Tekee kuulemma hyvää renkaiden pidolle, ja jousituksen elastisuudelle. Samu saatiin pyörän kanssa järveen, ja pyörä paskaksi. 'Nuff said.. Hip Hei ja Herran haltuun! Tästä lähdettiinkin sitten nöyränä pyörää taluttaen takaisin päätielle, mistä arvelimme bussien kulkevan. Onnistuimme pysäyttämään jonkun bussin, ja tästä alkoi pyörien lastausshow bussin katolle. Kiinalaiskuskilta meinasi ilmeisesti hermot mennä, mistähän johtui, ehkä maanantai? Nikolle ja koko STC:lle terkkuja!! Pyörät saatiin palautettua, eikä jääty kiinni juuri mistään, jos ottaa huomioon, että jokaisessa pyörässä oli kerrottavaa vaikka ihan lapsille asti, paitsi Nasan hiilikuitivehkeestä, jota Riku ohjasti koko päivän. Materiaalivahinkoilmoituksia ei täytetty, vaan hipsittiin suoraan varikolle kaljan ääreen..


Tällä hetkellä kalja maistuu, Wi-Fi tökkii, ja jutut on levottomia..

Reissun reittiä voit seurata jatkossa helposti kartasta feisbuukissa, TYKKÄÄ nappia painamalla! Ja mitä mitä mitä ?!?! Joku on roilottanu todella levottomia mainoksia meiän blogiin, käykää ny klikkailemassa ihan läpällä, ties mitä kivaa siitä vois meille seurata ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti