Feel the chinese fistpumps... tai emmää tiiä...

Tässä on nyt reissua väännetty pari viikkoa ja tietyt rutiinit alkaa ehkä pikku hiljaa löytyä. Viime päivinä ei ole tapahtunut juuri muuta kuin hardcore monnitusta, ja pienimuotoisia, täysin harmittomia lipsahduksia alkoholiin liittyen. Esimerkkinä eilisilta, jolloin vakuuttelimme jenkkijäbä Chrisille että "no alcohol today" ja yhtäkkiä ilmastointikanavasta tulla tupsahti ruotsalainen ninja riisiviinapullon kanssa, rykäisi pullon pöytään, tokaisi  "ei muille maistunut, en tiedä kenen pullo, mutta teille varmaan maistuu?" ja Simsalabim! Abrakadabra! Pullo tyhjeni! Että tällästä...

Mutta jos niitä reissufiiliksiä mietittäis...

Kulttuurishokki alkaa olla pikku hiljaa nieleskelty, vaikkakin ruuan sulatuksessa Samulla taitaa olla pienoisia ongelmia. You know, delhi-belly. Kone vähän yskii...

Yleensä meillä on erikseen aikalailla matkustuspäivät/jaksot jolloin luonnollisesti vaihdetaan pelipaikkoja, ja silloin pompitaan kaupungeista kaupunkeihin, paikoista D paikkoihin K. 

Matkustusjaksot on aika ressaavia, koska pitää sykkiä junasta junaan, eikä uusista kaupungeista ota poliisikaan koppia. Monesti joudumme majoittumaan hotelleissa, ja me ei niistä niin tykätä. Ikävintä on ylivoimaisesti lippujen säätäminen juna-asemilla, kun ei oikein koskaan tiedä mitä saa, paljonko se maksaa, ja mihin se menee, ja minä vuonna. Eli VR hoitaa sittenkin hommansa keskimäärin aika hyvin! Kyllä Veikko Veturimiestä huimaisi paikallinen touhuilu. 

Paras fiilis on päästä hyvään hostelliin, jossa on muita reissaajia, ja kiirettä ei ole mihinkään. Pystyy rauhassa ottamaan tilanteen haltuun, ja suunnittelemaan jatkoa. Suunnitelmien teko ärsyttää joka tapauksessa aina, kun meikäläiset ei kovin suunnitelmallisia vesseleitä ole. Mutta senhän te jo tiesitte. Tämä aiheuttaa usein hilpeyttä kanssa matkustajissamme, joille reitti on ollut selvä jo mestaruusvuodesta -95. Tammiselle terveisiä sinne Hämeenpuistoon! 

Suomea ollaan puskettu maailman kartalle kovalla sykkeellä, ja porukka tuntuukin tykkäävän meistä ja ressittömästä elämästämme. 

Silloin tällöin haikeita fiiliksiä aiheuttaa rutiinien vaihtuminen, eikä esim. Rikun tapauksessa musiikkitouhuja ole juuri näkynyt yhtä akustista kitaraa lukuunottamatta. Samu liikunta friikkinä pärisee liiasta monnituksesta. 

Että Nihao vaan sinne teille! 

Xie xie, dui bu gi!

-Riku ja SamSam