Tätä emme itsekään uskoneet, mutta kun olimme ulkona perus-ilta
"Los Seminaros" tyyppisellä katukaljalla, jenkkijätkä Chrisin kanssa,
kuului valtava räjähdys, ja kaksi hervantalaista nasahti paikalle... Ensimmäinen
ajatushan oli luonnollisesti että "nyt tapellaan, ja kunnolla"...
Mutta alun järkytyksen jälkeen selvisi, että Kimmo halusikin kupille meikäläisten
kanssa. Kuinka iloinen yllätys jälleen kerran! Kimmolla oli mukanaan hänen
kiinalainen vaimonsa, joka tätä nykyä asuu Kimmon kanssa juurikin Hervannassa. Tässä vaiheessa "pari
kaljaa" oli täysin absurdi käsite. Hetken tutustumisen jälkeen sai Kimmo
jaarlimaisilla puhekyvyillään houkuteltua pojat mukaan paikalliseen yökerho
Fantasyyn. Parin tunnin ankaran radattamisen jälkeen kumpikaan pojista ei juuri
muista miten hostelliin oltiin illan jälkeen päädytty (Samu oli kuulemma
löydetty harhailemasta naisten saniteetti tiloista), mutta aamulla molemmilta
löytyi vielä maksa, molemmat munuiaset, sekä muutama kansanrahakin. Muistikuvat
olivat erittäin hämärät, eikä edes pimeänäkölaitteet olisi auttaneet. Samulla
muisti sakkasi siinä vaiheessa kun kinkkiporukka tuli ja sanoi iloisesti
HELLOOUU!! ja kaatoi drinkkejä kurkusta alas ilmeisen kovaan tahtiin. Riku
sinnitteli hieman pidempään, mutta kamelin selkä katkes ikävästi kyttyröiden
välistä.
Aamulla pehmeästä laskusta ei ollut tietoakaan, sillä lähtö Terracotta
armeijaa katsomaan lähestyi uhkaavasti, eikä tilannetta helpottanut
multikansalaisuuden omaavan Adrienin niskaan hengitys. Järkyttyneinä lähdimme Terracotille ja ajattelimme että: "kyllä tää tästä vielä
suoristuu..." No mutkallehan se meni... Kinkkejä oli enemmän kuin laki
sallii, eli yli 10 kiinalaista per neliömetri, joten voitte kuvitella kuinka
ahdistuneita olimme. Matkan Kruunasi bussimatka takaisin kylälle, ja bussissa
jouduimme seisomaan puolitoista tuntia, koska istumapaikkoja ei sillä kertaa
sattunut olemaan. Illalla kuositimme
Papa John's pitsaa naamariin, ja otimme iisisti hostellilla. Xi'anissa päivän
hengailtuamme rykäisimme kohti Chengdua, jota kutsutaan ikuisen
maanantai-fiiliksen kaupungiksi. Saran Nikolle terveisiä, täällä ei paista
aurinko koskaan...
Junamme saapui yllättäen keskellä yötä, ja haettuamme järkytykseemme
kanapalloja KFC:stä, ajattelimme tappaa ihmisiä kunnes metrot kulkevat.
Päädyimme kuitenkin pelaamaan korttia, jolloin mekanisoitu mongoli rykmentti
vyöryi tutkimaan tilannetta HIEMAN liian läheltä.. Mongolirykmentti oli kovin
halukas keskustelemaan kanssamme maailman ympäristöpolitiikasta, sekä
taloustilanteesta, mutta yhteisen kielen puuttesta johtuen kommunikointi oli
enimmäkseen naureskelua ja molemmin puolista hämmennystä. Iloisia kohtaamisia
siis...
Lopulta pääsimme hostelliin nimeltä Lazybones, eli aika hyvä monnitus
mesta. Seuraavana päivänä pyrimme tekemään yllätyshyökkäyksen kiinan
verkkokauppa.com tyyppiseen tavarataloon, mutta kas kummaa, suunnitelma taisi
tulla tuulettimen läpi jo alkutekijöissä. Menimme nostamaan rahaa, ja tällä
kertaa saimmekin sitä ilman ongelmia, mutta koska Samun mielestä tilanteesta
uupui mielenkiinto, hän jätti korttinsa automaattiin, joka luonnolliseti
hotkaisi sen aamupalaksi. Riku oli jälleen ylpeä matkatoveristaan. Rikun hymy
oli vaikeasti tulkittavaa mallia. Lopulta kiinassa opiskeleva arjalaistyttö pelasti
meidät kiinan kielentaidollaan, ja selvitti tilanteen pankissa, ja matka pääsi
jatkumaan (alkoi siis vasta).
Päästyämme paikalliseen giganttiin, aloimme tekemään puotia, puotia...
Kiina windows oli luonnollisesti asia, josta Riku ei ollut kovin innoissaan, ja
tätä lähdettiinkin sitten selvittämään, minkä tyyppistä windowsia kiinan
pojjaat olivat meille valmiita antamaan. Pääsimme ilmeisesti
kiinalaistyyppiseen yhteisymmärrykseen, ja sovimme että tulemme NOIN tunnin
päästä noutamaan koneen asennettuna, ilman kiinalaisia merkkejä. Lähdimme
kävelemään ympäri kaupunkia ja hommasimme Samulle Kiinan Nike lippiksen (
edellinen lippis hukkui baarireissulla). Löysimme yhdestä keskustan hotellista
kerrokset 2-7 hylättynä, ja tunnelma oli siellä kuin kauhuelokuvissa. Tämä on
kuulemma hyvinkin yleistä ympäri kiinaa, koska valtio omistaa kaiken, ja
rakentaa koko ajan uusia rakennuksia, eikä kukaan tiedä, mitkä on käytössä ja
mitkä ei. Kuvia talosta facebookissa (isolla pensselillä pieneen karttaan).
Pitkin päivää kävimme kyselemässä läppäriä, mutta kahdeksan tunnin jälkeen
windows olikin jo laitettu, mutta silti vielä pystymme havaitsemaan rippeitä
mao-windowsista.
Tänään kävimme Giant Panda Research Centerissä morjestamassa,
MORJESTAAAH! musta-valkoisia, karvaisia sumopainijoita, ja näky oli erittäin
hupaisaa katseltavaa. Bambua menee yhtä paljon, kuin Nurmion Henryllä maitoa
päivässä
Huomenna koitamme väistää aamumonnin, ja mennä ihmettelemään
junaratkaisua kunmingin suuntaan, josta lento lähtee 18. päivä kohti Vietnamin
Napalm-resortteja.
Eiköhän me mennä näillä taas vähän aikaa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti