tiistai 9. lokakuuta 2012

Kaksi Hervantalaista



Tätä emme itsekään uskoneet, mutta kun olimme ulkona perus-ilta "Los Seminaros" tyyppisellä katukaljalla, jenkkijätkä Chrisin kanssa, kuului valtava räjähdys, ja kaksi hervantalaista nasahti paikalle... Ensimmäinen ajatushan oli luonnollisesti että "nyt tapellaan, ja kunnolla"... Mutta alun järkytyksen jälkeen selvisi, että Kimmo halusikin kupille meikäläisten kanssa. Kuinka iloinen yllätys jälleen kerran! Kimmolla oli mukanaan hänen kiinalainen vaimonsa, joka tätä nykyä asuu Kimmon kanssa juurikin Hervannassa. Tässä vaiheessa "pari kaljaa" oli täysin absurdi käsite. Hetken tutustumisen jälkeen sai Kimmo jaarlimaisilla puhekyvyillään houkuteltua pojat mukaan paikalliseen yökerho Fantasyyn. Parin tunnin ankaran radattamisen jälkeen kumpikaan pojista ei juuri muista miten hostelliin oltiin illan jälkeen päädytty (Samu oli kuulemma löydetty harhailemasta naisten saniteetti tiloista), mutta aamulla molemmilta löytyi vielä maksa, molemmat munuiaset, sekä muutama kansanrahakin. Muistikuvat olivat erittäin hämärät, eikä edes pimeänäkölaitteet olisi auttaneet. Samulla muisti sakkasi siinä vaiheessa kun kinkkiporukka tuli ja sanoi iloisesti HELLOOUU!! ja kaatoi drinkkejä kurkusta alas ilmeisen kovaan tahtiin. Riku sinnitteli hieman pidempään, mutta kamelin selkä katkes ikävästi kyttyröiden välistä. 

Aamulla pehmeästä laskusta ei ollut tietoakaan, sillä lähtö Terracotta armeijaa katsomaan lähestyi uhkaavasti, eikä tilannetta helpottanut multikansalaisuuden omaavan Adrienin niskaan hengitys. Järkyttyneinä lähdimme Terracotille ja ajattelimme että: "kyllä tää tästä vielä suoristuu..." No mutkallehan se meni... Kinkkejä oli enemmän kuin laki sallii, eli yli 10 kiinalaista per neliömetri, joten voitte kuvitella kuinka ahdistuneita olimme. Matkan Kruunasi bussimatka takaisin kylälle, ja bussissa jouduimme seisomaan puolitoista tuntia, koska istumapaikkoja ei sillä kertaa sattunut olemaan. Illalla kuositimme Papa John's pitsaa naamariin, ja otimme iisisti hostellilla. Xi'anissa päivän hengailtuamme rykäisimme kohti Chengdua, jota kutsutaan ikuisen maanantai-fiiliksen kaupungiksi. Saran Nikolle terveisiä, täällä ei paista aurinko koskaan...

Junamme saapui yllättäen keskellä yötä, ja haettuamme järkytykseemme kanapalloja KFC:stä, ajattelimme tappaa ihmisiä kunnes metrot kulkevat. Päädyimme kuitenkin pelaamaan korttia, jolloin mekanisoitu mongoli rykmentti vyöryi tutkimaan tilannetta HIEMAN liian läheltä.. Mongolirykmentti oli kovin halukas keskustelemaan kanssamme maailman ympäristöpolitiikasta, sekä taloustilanteesta, mutta yhteisen kielen puuttesta johtuen kommunikointi oli enimmäkseen naureskelua ja molemmin puolista hämmennystä. Iloisia kohtaamisia siis...

Lopulta pääsimme hostelliin nimeltä Lazybones, eli aika hyvä monnitus mesta. Seuraavana päivänä pyrimme tekemään yllätyshyökkäyksen kiinan verkkokauppa.com tyyppiseen tavarataloon, mutta kas kummaa, suunnitelma taisi tulla tuulettimen läpi jo alkutekijöissä. Menimme nostamaan rahaa, ja tällä kertaa saimmekin sitä ilman ongelmia, mutta koska Samun mielestä tilanteesta uupui mielenkiinto, hän jätti korttinsa automaattiin, joka luonnolliseti hotkaisi sen aamupalaksi. Riku oli jälleen ylpeä matkatoveristaan. Rikun hymy oli vaikeasti tulkittavaa mallia. Lopulta kiinassa opiskeleva arjalaistyttö pelasti meidät kiinan kielentaidollaan, ja selvitti tilanteen pankissa, ja matka pääsi jatkumaan (alkoi siis vasta). 

Päästyämme paikalliseen giganttiin, aloimme tekemään puotia, puotia... Kiina windows oli luonnollisesti asia, josta Riku ei ollut kovin innoissaan, ja tätä lähdettiinkin sitten selvittämään, minkä tyyppistä windowsia kiinan pojjaat olivat meille valmiita antamaan. Pääsimme ilmeisesti kiinalaistyyppiseen yhteisymmärrykseen, ja sovimme että tulemme NOIN tunnin päästä noutamaan koneen asennettuna, ilman kiinalaisia merkkejä. Lähdimme kävelemään ympäri kaupunkia ja hommasimme Samulle Kiinan Nike lippiksen ( edellinen lippis hukkui baarireissulla). Löysimme yhdestä keskustan hotellista kerrokset 2-7 hylättynä, ja tunnelma oli siellä kuin kauhuelokuvissa. Tämä on kuulemma hyvinkin yleistä ympäri kiinaa, koska valtio omistaa kaiken, ja rakentaa koko ajan uusia rakennuksia, eikä kukaan tiedä, mitkä on käytössä ja mitkä ei. Kuvia talosta facebookissa (isolla pensselillä pieneen karttaan). Pitkin päivää kävimme kyselemässä läppäriä, mutta kahdeksan tunnin jälkeen windows olikin jo laitettu, mutta silti vielä pystymme havaitsemaan rippeitä mao-windowsista. 


Tänään kävimme Giant Panda Research Centerissä morjestamassa, MORJESTAAAH! musta-valkoisia, karvaisia sumopainijoita, ja näky oli erittäin hupaisaa katseltavaa. Bambua menee yhtä paljon, kuin Nurmion Henryllä maitoa päivässä

Huomenna koitamme väistää aamumonnin, ja mennä ihmettelemään junaratkaisua kunmingin suuntaan, josta lento lähtee 18. päivä kohti Vietnamin Napalm-resortteja. 

Eiköhän me mennä näillä taas vähän aikaa...

-Rick James

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti