sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Kambodza pärisyttää!

Vietnamista saatiin puhdas otteluvoitto, ja selätys hoidettiin suomalaiseen tyyliin snägärillä. Kambodzaan lähdettiin aamubussilla, departure 700hrs, ja rajalle saavuttiin siinä kello yhdentoista nykäsissä. Rajatouhuiluista ei ollut sinänsä ennakkoon mitään käsityksiä, muuta kun, että rajaa kohti lähdettiin siinä olettamuksessa, että viisumin voi kuulemma hoitaa sieltäkin. Tietenkään emme tuhlanneet kallisarvoista aikaamme viisumin hommaamiseen etukäteen, ja kuka edes sellaista tekisi? amatöörit... Raja itsessään oli yksi parhaista vitseistä sitten Sami Hedbergin kokovartalomies kakkos dvd:n ja siinäpä se. Passit luovutettiin dösäjätkälle, lahjusdollarit passin väliin, sitten odottelemaan nimen huutoa. Kolmiriviä tahi muotoa ei tarvinnut rakentaa. Nimet huudettiin, maa kysyttiin, hymyiltiin ja suoritettiin rajanylitys. Ainoa CSI tason tarkastus oli se, että sormen jäljet ne jostain syystä Samulta halusivat, Riku antoi myös puhtaasta sympatiasta omansa. Perhanan puoskarit..Kolme tuntia lisää bussimonnitusta, ja oltiinkin jo PP:ssä (maan pääkaupungissa, Phonm Penhissä).

Cambodza vaikuttaa aika lungilta mestalta, ihmiset on erittäin ystävällisiä, tiet ovat leveitä ja valuuttana hämmentävä tuplaboogie, mixattuna USA:n dollareissa, ja kambodzan rieleissä. Jokainen taas tässä kohtaa oman karvalakkinsa ja toppatakkinsa alla voi miettiä, oliko tampereen poika taas ihmeissään tänne saavuttaessa. No olihan se. Mutta Benjamineilla on aina hauska rillata. Luihuselle taas kolmonen..Ja tää hemmetin iTuneskin on kiinaksi...Mönkijän samu spottas just äskön.. mutta joo.

PP:ssä ensimmäisenä iltana otimme kulmia haltuun kävellen, ja loungessa porukkaan tutustuen. Ilta meni hengatessa hollantilaisten tyttöjen kanssa, mutta siinä vaiheessa kun kielimuuri alkoi olla viiden metrin luokkaa, suomipojat lähtivät etsimään kanadalaisäijää, jonka seurassa ilta sitten menikin "leppoisasti".

Seuraavana päivänä meillä oli tiukka goal mennä ihmettelemään "killing fieldsiä" ja S-21 sotavankilaa. Paikoista ei etukäteen tiedetty oikeastaan yhtään mitään mutta sinne saavuttessa fiilis oli tasoa "voi ny morjes, onko sullakin Samu kakkaa housussa?" mutta vakavasti ottaen tästä paikasta huumoria ei juurikaan löytynyt, ja pisti kyllä miettimään syvästi ihmisyyttä, ja sitä julmuuden tasoa, mitä joskus aikoinaan (vielä -79 vuonna ?!) tapahtui. Julmuuden takaa löytyvät kapinalliset nimeltä Puna-Khamerit, jotka Pol-Potin johtama putsasivat yli puolitoista miljoonaa "väärä uskoista" kambodzalaista ihmistä pois maailman kartalta. Killing Fieldsejä on ainakin parisen sataa ympäri Kambodzaa, ja ne ovat periaatteessa joukkohautoja/teloitusleirejä, jossa ihmisä tapettiin suurinpiirtein noin 300 ihmistä päivässä, koska enempään ei pystynyt, ja luodit olivat liian kalliita.. Niinpä, aika törketää, fiiliksiä kyseisestä paikasta on itseasiassa todella vaikea edes selittää, ainoa tapa edes jollain tavalla käsittää tapahtuneet, on mennä paikan päälle, ja ottaa audio tour, ja kuulla se selviytyneiden suusta. Seuraavassa kuvia Killing Fieldsiltä. Kuvat kylteistä suosittelemme lukemaan erityisellä hartaudella.


                                           







  Ylemässä kuvassa jokainen kuoppa on yksi joukkohauta.

Eli tässäpä Killing Fields. Tästä tuktuk Kyydillä S-21 sotavankilaan, joka sekin oli aika hc kamaa. Paikassa "kuulusteltiin" kaikkia "valtion vihollisia" ja henkiä ei säästelty. Paikkana todella masentava, mutta todellakin käymisen arvoinen. S-21:ssä ei niinkän tapettu ihmisiä tarkoituksella, vaan ihmiset kuolivat kidutukseen, ja myös paikan tunnelma oli sitä luokkaa.


Kuvia vangeista. Pahimmillaan samanaikaisesti vankenja oli melkein 6000, jostain ainoastaan muutamia selviytyi.





Kidutusvälineitä.


Vankilan ulkokäytävää. Piikkilanka siksi, ettei vangit pystyneet tekemään itsemurhaa hyppäämällä alas.


 Yksi vankilarakennuksista ulkoapäin.


Tällä kertaa vähän vakavampi blogi, tämä päivä jää mieleen, illasta ei ollut juurikaan fiiliksiä liikkua kylille, vaikka syömässä kävimmekin kanadalaistyttöjen kanssa. Huomenna suuntana Sihanoukville, jossa lähdemme metsästämään yksityisiä paratiisi saaria. Bussi lähtee 9.00 ja 9.01 ollaan ehkä tuurilla kyydissä. Joten näillä mennään, JA FAIJOILLE HYVÄÄ ISÄNPÄIVÄÄ!!!!!

-RICK & SAM




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti