torstai 20. joulukuuta 2012

Valitettavasti me ollaan jo eellä! toxic twins re-unite


Mitäs mitäs, mihis se viimenen blogisuttaus päättykään,  jaa niin, se nyt oli taas ihan paskaa.. Nyt puristetaan normaalisti ja pikkurokulilla homma kuoseihin.

Puolet blogista suoritetaan tutuksi käyneellä tuplareportaasi suoritteella niskat taittaen, jotta varmisti vähätkin lukijat lopettaisit lukemisen.. MUTTA RABBE LUKEE SILTI!!! ei mitää vapautuksia..
Noni, aloittakaamme Pispalan Shamaanin euroopan kiertueesta. Samu siis palasi 18. päivä kuluvuu kuukautta, tottakai herran vuonna 2012, mutta sitä ennen tapahtui vielä yhtä paljon, kuin ikean lihapulla osastolla sunnuntaimölliköissä.. kiertue oli hienosti suunniteltu jo päiviä etukäteen, ja 20 euron päiväbudjetinkin Samu piti visusti koko ajan mielessä, ja piti myös mielessä sen, että ensi lauantaista tulisi ikimuistoinen.. Roiloroilo, se on kolmiiroilo, tontut sammuu, pukki vielä ryyppää, puuuuuukkkkiiiiiiiiiiiiiiiiiiii ryyyyyyyyyyyyyyyypppppppppppääääääääääääääääää!!! (gooby pls).

Viimeinen viikko suomen maalla roilotti yli äyräiden, oli sikatiistaita, saunailtaa, ja tottakai tärkeimpänä herätyskeittoa, siskon häitä unohtamatta. (Sotamies Heinosta sen verran tähän väliin, että saunaillan päätteeksi sotamies oli intel tietojen mukaan lentänyt mukilasta syyttömänä miehenä, ja aamuisella porukassa huolestuttiin missä mahtaa olla Heinon Joni.. Heino Heino missä on se heino, jo haisee rotta ja suu, se ei voi olla kukaan muu, siellä siellä se Heino on!! Eli Heino heräsi tuntemattomasta huoneesta, meni keittiöön, josta löysi vanhan rouvan, joka oli nälkäiselle sotilaalle vispipuuroa keittämässä. Muori myös kertoi, että oli löytänyt Jonin rappukäytävästä kuolemanporteilta.. Loppu hyvin ja kova möllikkä.. Heinolle terveiset..)

Kyseisenä aamuna Samu suoritti heräämisen voimakkaissa olotiloissa Hessun kämpiltä, ja ei niin järkytyksekseen tajusi, että siskon häät ovat alkavat piakkoin, ja oli vielä miljoona asiaa hoidettava, lähinnä itsensä raahaaminen kirkkoon.. Hurrrrrrrrjaaaaaaaaaaaaaaa! Häät olivat kauniit, sisko oli kaunis,  Samu oli kännissä, näin sen itkeneen, lumi teki enkelin eteiseen.. Hämäläisen klaani roilotteli porukalla tuttuun tapaan, videomateriaalia ei tästä kehtaa julkaista.. Porukoille terveisiä! :)

Tämän jälkeen suunnaksi helsinki, muutamat seminaarikaljat Riston kanssa, ja Jyri hoiti logistiikka puolen hki-vantaalle, kiitos pojille.. Seuraavana päivänä matka bangkokiin sujui ongelmitta kaikkien ihmetykseksi jopa Brysseliin asti, jossa virtaus irtosi hetkellisesti..Finskin veekasi oli ilmeisesti unohdettu lyyä tulille, nelosen puhallinta ei näkynyt mailla eikä halmeilla, hyrskytin ei hyrskyttänyt, eikä viivoille menty samantien.. googlaajat googlettaa.. Koneesta siis myöhästyttiin, ilmaiset lounaat syötiin, mies limbottiin Frankfurtiin, ja sieltä luftsakkauksella perille, jossa Rikun piti odottaa pysäkillä miestä..

näkymä Henkan toiselta parvekkeelta.

Rikun tilanteet thaimaan päädyssä menivät jokseenkin hyvin, lukuunottamatta bangkokiin tuloa, jossa oli epäselvyyksiä enemmän kuin neuvostoliiton lainavakuuksissa, kreikasta nyt puhumattakaan.. Miljoonan markan Niken tennarit lähtivät ilmeisesti lintujen mukana takaisin pohjoiseen talvesta huolimatta, ja Bangkok stressautti aluksi taas hieman.. Bangkokissa tarkoitus oli suunnistaa pokerihai Henkan kämpille, joka taas oli Sandran tuttuja niiltä sekavilta vuosilta.. Joo, sillon otettiin ittee niskasta kiinni, ruettiin maahan tuomaan mönkijöitä, veneitä ja muita vehkeitä. Eli sinne päästiin, kuositus, ja sitten Henkka kertoikin Rikulle Blend 285 nimisestä viskistä, jota sitten pakko päästä tottakai maistamaan.. Ainut ongelma tässä oli se, että maku jäi huljumaan poskionteloihin ja vähän muuallekkin seuraavaksi viideksi vuorokaudeksi, eli voisi puhua harvinaisen pitkästä jälkimausta. Blendin fanitus loppui siihen, kun eilispäivänä oksennettiin suihkussa, laosiin piti lähteä, ja olo oli kuin onkimadolla.. Mutta toisaalta hinta on kuulemma aina maksettava, ja hauskaakin taisi olla.. Päivät meni urpoillessa Henkan ja Nennen kanssa, laneja pidettiin joka päivä Nennen iloksi, ja Zero Hourissa ultimaattiset sotataktiikat hioutuivat timanttiselle levelille.. illat menivät luonnollisesti superurpoilessa siellä sun täällä ympäri bangkokia, Blend ja Samsong pullot kilisten..

perusmeininki.


Rikun toinen hyvistä ystävistä Samsong-rommi.

18. päivän aamuksi oli laitettu herätyksiä noin kahdeksan kappaletta kun Samu oli saapuva 0900hrs bts skytrain pysäkille, tässä kohtaa on hyvä muistaa, että ilta taisi venyä sinne aamu seitsemän nurkille, joten tarpeetonta sanoa, ettei herätyskelloja tainnut kuulla muut kuin naapurit.. Rikun pelasti Finnair, joka hoiti Samun tänne vasta kello neljän aikoihin, ja Riku oli ottamassa uutta tatuointia tähän aikaan. Henkalle propsit, että hoidit Samun turvallisesti mestoille! Viimeinen ilta Bangkokissa meni pelaillessa Red alertia laneissa, lautaa surffatessa, tahi muuten levottomissa tunnelmissa..

Henkka parhaimmillaan.

Juurikin vartti sitten saavuimme Laosin pääkaupunkiin, ja täällä olisi  tarkoitus nähdä Aku ja Ville, jotka tapasimme aikoinaan Vietnamissa, ja lähteä valloittamaan yhdessä Laos... Tästä suunnaksi visulahti, budjettiriihi, virtaus profiiliin, ja kohtahan se Karppisen poika lyöttäytyy viettämään rattoisaa aikaa kanssamme.. Eerikille tiedoksi, että ollaan vaan rauhassa se uusivuosi bangkokissa, ja käydään ostamassa radio-ohjattavia autoja, ja pidetään hauskaa..


Termistöä:

Herätyskeitto: Vähän niin kuin heräteostos, mutta kuitenkin ihan eri asia joten unohda se, jooko? Silloin kun tarkoitus on mennä parille kaljalle tai ihan vaikka kahville, MUTTA jostain kumman syystä baarikärpänen suhahtaa jostain marjapensaasta suoraan maksankärkeen ja ilta päättyy yleensä hämärissä merkeissä vieläkin hämärempiin paikkoihin.

Seminaarikalja: Kun on tärkeitä asioita hoidettavana ja pitää pistään kolmannen neljänneksen budjetti vaje kuntoon, se hoidetaan kaljan merkeissä, että työ tulee tehtyä varmasti huolellisesti. Pyritään rajoittamaan muutamaan olueen, tässä pitääkin olla erityisen varovainen, koska herätyskeitto vaanii aina nurkan takana. Tähänkin karhunrautaan on moni mies astunut, Riikonen tietää parhaiten. Haters gonna hate, blockers gonna block.

Gooby pls: Samu tätä ei oo ihan vie sisältänyt, mutta silti nauraa kun viimestä päivää. Eli Gooby, pls... Sinänsä vaikea asia selittää, mutta kuten mäkihypyssä, kun ponnistuksen saa kohdilleen, varmasti lentää pitkälle. Jokainen tietää sen hetken, kun paska alkaa olla lähellä tuuletinta, ja tuuletin on jo lähtenyt pyörimään, sen sijaan että hoitaisi ongelmaa itse, lähdetäänkin hakemaan apua kolmannelta osapuolelta. Usein ensimmäinen katse kolmannelta osapuolelta on luokkaa gooby pls.. toisin sanoen viimeiseen avunhuutoon voi vastata gooby pls..


Uncle Dolan ja Gooby


Äideille, ja muille syvästi huolestuneille ihmisille sellaisia terveisiä, että on aika ottaa taas kulttuurimatkailusta tiukka s-lukko, ja rauhoittua.. Käydään vaikka tarkastamassa laosilainen teehuone läpällä, ja maisemavideotakin on tulossa, kunhan saadaan kuvausryhmä taas paikalle, ja nähdään muitakin maisemia kuin baareja.. Samu tossa matkalla laosiin yritti jotain kuvailla, mutta taisi nukahtaa rassukka kesken kaiken..

Näin siis tänään, koitetaan pitää mieli virkeänä, ja muistetaan hypätä nyt ensin..

-Shamaani ja sen asioiden hoitaja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti